leikin bossia

Leikin tossa bossia niin ikään pikkusella toimistotuolilla ja päädyin lattialle sotkuun leviäksi. Myötähävetti itseni. Ni päätin tästä syystä nyt sit kertoa teille mun viime viikon torstaista, joka oli siis yleislakon päivä.

08:00 
herään. Laitan vaatteet päälle, juon kupin teetä tai kahvia, luultavasti pahaa, niinku tohon päivään kuului. Jonkun ajan jäätymisen jälkeen kerään kamppeeni jo itseni vaatetaneena ja suuntaan kohti ulkoilmaa herttaisen hostmamani kanssa. Kohteena betoniviidakko alueen  nimeltä Florida terveyskeskukseen jonne minulle oli erikoisesti juuri tähän aamuun varattu aika lääkärille, että saan normikansalaisen tapaan reseptejä lääkkeille joita voin sitten hönkiä keuhkoihini ja voida paremmin tupakoitsijan kotitalossa ja sen valtiossa. Siellä odotettiin, odotettiin ja sit vähän vielä odotettiin ja sit saatiin selville et se mun lääkäri on lakossa. jaa. Kotiin sit kai. 


Sen jälkeen ku olin noussut portaat asuntoomme ja lojunnut siellä hetkisen otin suunnan merta ja sitä reunaavaa rantaa kohti jossa kavereita oli odottavan. Ostin vähän evää ja suun kostuketta ja menin loikoilemaan seuraan hiekanpäälle. Nukahdin, hups, ja paloin, AUTS. 


Vihdoin sieltä käsin kuitenkin sain tennisopettajan kiinni puhelimen luuriin ja kuuntelemaan minua, kutsui mut pelaamaan saman päivän iltana, että voitaisiin kattoa mulle joku ryhmä. Sopee. Nousin maasta ja katselin suomalaista ihoa, ja mietin että ei se nyt niin palanut ole, ehei. Menin kotia ystävä seuranani ja syötiin hieman jotain natillasia, mitä lie on ja pakkasin wilsonin mukaan ja lähettiin bussipysäkille, jota odoteltiin sellaset tosipitkä aika ja risat ennenku päätettiin ottaa jalat alle ja kävellä rannalle trampysäkin luo. Olin jo tosi myöhässä, perkuleen lakkobussi. 


Pari tovia myöhemmin olin rannan tuntumassa odottamassa tramia, sellainen siis oli kuin olikin, jopa tänään. Istuin pelkillä niken tennishame valmiina päälle puettuna ja voihkin sitä miten toimivat jalat alkoi jälkipunoittaa punoittamistaan, hui, jos tälläinen jatkuu, mietin pelokkaana. Hetkisen, liian pitkän, jälkeen avasi tram ovensa ja hoppasin sisään. Siellä oli joku herrashenkilö joka avusti mua niiden lippujen ja muiden kanssa, ja kertoi vielä senkin, et mun aikaisemmin saama tieto siitä että tää tram menisi tenniskeskuksen ovelle saakka suoraan oli väärä, pitää siis vaihtaa tramia. Selvä pyy, onnistuu. 


Onnistuneen tramin vaihdon jälkeen seisoin kassini seurassa täpötäydessä vaunussa. Sopivaksi katsomani tuokion kuluttua kysyin kanssa matkustajalta, tietääkö hän missä urheilukeskus Montemar sijaitsee. Kyllä se vielä edessä päin on, odota vielä, vastasi naishenkilö, joka sen jälkeen hyppäsi pois pysäkillä, jossa pysähdyimme. Noudatin hänen minulle kertomaansa neuvoa ja kysyin muilta, saadakseni tietää juuri sen pysäkin, jolla minun olisi määrä jäädä pois, montemariin päästäkseni. Sen jälkeen kukaan ei tuntunut tietävän. Ei yksikään jolta kysyin. Muuan nuorinainen sanoi että on kuullut nimen joskus. Ei auttanut. 


Tram senkun huristeli eteen päin, minä ja ympäristöstään hyvin tietämättömän espanjoolit kyydissään. Oli matkalla Benidormiin (kaupungin poikanen, jota Euroopan New Yorkiksikin kutsutaan, suuresti epäilen että se sitä olisi..) saakka. Päätin että selvästikään ketään täällä ei minua pysty auttamaan ja seuraavalla pysähdyksellä jäin pois. Katoin ympärilleni. Olin keskellä ei mitään.