46. Fix me

Terveiset täältä aurinkoisesta Espanjasta. Itse moisista sääolosuhteista en oo päässyt tänään nauttimaan sillä oon vangittuna sänkyyn vatsakramppien ja selkäkivun syleilevään maailmaan.

Tänään en oo siis oikeestaan poistunu kotoa, vaikka halua on ollut. Ruumiini vaan ei oo ilmeisesti jakanu tätä mielipidettä. Joten tän päivän mielenkiintoisuus oli oikeestaan tässä:

Svante, mun uljas ystävä Suomessa on jakanu taas
kuvausiloja maailmalle blogissaan:
http://onrepeatagain.blogspot.com/2011/10/naita-paivia-kun-sua-vastaan-kavelee.html?spref=fb

One of the reasons why I miss Finland. Love you Svante.

Sunnuntaina koin häpeän voiton tunteen. Vietin normi tapahtumatonta sunnuntai iltapäivää ruokaa odotellen, kun tähän asuntoon yhtäkkiä sulloutu noin 25 argentiinalaista amigoa katselemaan Bebeä, siis sen nimi on Tomas. Ruokaa sain, ja olin tyytyväinen. Päätin mennä kuitenkin hetkeksi mun huoneeseen viettämään vähän epäsosiaalista hetkeä itseni kanssa, ihan pari minuuttia vaan... kunnes heräsin 3 tuntia myöhemmin mun sängystä. Hups. Sellanen pikkuhetki itseni kanssa. Porukka ei ollu kuitenkaan vielä lähtenyt joten jouduin mennä nolaamaan itseni olohuoneeseen kertoen että nukuin. En edes osannut sanoa että nukahdin tai että vahingossa niin. Että meninpähän sinne vaan kertomaan et moi olen mukava tyttö suomesta tulitte tänne ni mä menin vähän nukkumaan sillä aikaa. Moi vaan kaikille.

Viime päivät oon kuluttanu mm. lukien uutta löytöä (lainasin Christieltä) Tao Te Ching -nimistä kirjaa taolaisuudesta. Se on ihan mahtava ja energinen. Se auttaa mua oikeesti tääl tosi paljon, on perhe ja ystävät (joo oon säälittävä) Joten niille teistä joita kiinnostaa tää alla oleva, ja etsikää se käsiinne!

• • The supreme good is like water, Which nourishes all things without trying to.
  • It is content with the low places that people disdain.
  • Thus it is like the Tao.
  • 
    
  • In dwelling, live close to the ground
    In thinking, keep to the simple.
    • In conflict, be fair and generous.
    • In governing, don't try to control.
    • In work, do what you enjoy.
    • In family life, be completely present.

• 
  
  
  
  
  
  
  

  • 
    
    
    
    Throw away holiness and wisdom, and people will be a hundred times happier.
  • Throw away morality and justice, and people will do the right thing.
  • Throw away industry and profit, and there won't be any thieves.

  
  
• 1. 1. 1. 
           
  • If these three aren't enough, just stay at the center of the circle 
    
    
    
    
    
    
    
    

    • 
      
      
      
      
      
      
      

      • 
        
        
        
        
        
        
        

        • and let all things take their course.
    
    
    
    
    
    
    
    

    
    

    
    

    Eilen tiistaina kävin juoksemassa Christien ja Lola The Dogin kanssa ja tuntu niin hyvältä jälkeenpäin. Siitä tulee päivittäinen juttu, paitsi ei tietty tänään ku en pääse sängystä ylös... heh

    
    

    Huomenna toivottavasti vähän lääkeshoppailemaan, Huomiseen <3 
    
    
    
    
    
    
    IIn addition just for Pearl!
    
    
    Greetings from sunny Spain. I myself haven't been able to enjoy it, coz im trapped in my bed, a prisoner in the lovely world of stomach cramps and back pain. Today I haven't actually left the house, all tough I wanted to. Too bad my body did not agree. So today's interesting things are pretty much here.
    Svante(name), my brave friend from Finland has once again shared the joy of pictures to the world in his blog. (the link) (+ the photo)
    
    
    On sunday, I felt the feeling of shame victory. I was enjoying a normal event-free sunday waiting for food when all of a sudden 25 argentinian amigos squeeze them selves into the apartment to see the bebe, Tomas. I got food and was satisfied. I went to my room to enjoy myself a non-social moment. Just for a couple of minutes... until I woke up three hours later on my bed. Oops. The people still hadn't left so I had to go and embarrass myself in front of them all, telling them I was sleeping before. And I didn't even know how to say "i fell asleep" or "by accident" so I just basically went there to tell them that Im a really nice girl from Finland that just started to sleep when all of you came, hello to you all. 
    

    
    

dia 41 & 42

Tiedättekö sen tunteen, kun hyvä kirja loppuu, tuntuu hyvältä, mutta mukana on aavistus surkua siitä että se on loppu nyt? Mä tunnen sen jokaisen kirjan jälkeen  (jonka luen loppuun..), mutta tänään huomatessani A Thousand Splendid Suns -kirjan lopussa olevan kommentointi osan alkavan , ja itse kirjan loppuvan, en voinut tuntea muutakun syvää surua ja haikeutta.
Tätä kirjaa ei oltu kirjoitettu viihteeksi, ei todellakaan, ja juuri se tekee siitä niin hienon teoksen. Kerronta tyyli yksityiskohtaisella ja monisanaisella kuvailulla ei ollut siinä vaan tuomassa monisävyistä lukukokemusta, vaan kertomaan todella jokaisen mahdollisen tason tästä tämän päivän, kuin menneidenkin päivien traagisesta tarinasta, joka on vieläkin käynnissä lähi-idän ovien takana.
Lukekaa. A Thousand Splendid Suns - Khaled Hossaini.

Muitakin suuria tunteita herättäviä tapahtumia on koettu näiden parin päivän aikana.

Aloittaen teille varmasti helpoimmalta vaikuttavalta, yksinkertaisella käynillä tenniskeskuksella.
Tarkoituksena olla paikalla kello 19.30 antamassa pieni pelinäyte mun osaamisista. Ja kuten oleta saattaa, melkein jokainen asia, joka mahdollisesti voi, meni pieleen. Pari yksityiskohtaa nopeasti mainiten, käteistä bussilippua varten tarviten suuntasin silmäni etsimään täällä miljoonittain esiintyviin automaatteihin, joita ei silloin, kiireessä tietenkään löytynyt läheltä, ainakaan toimivia. Sain 50€ ulos (pienin summa) ja suuntasin bussipysäkille, joka ei sitten ollutkaan oikea bussipysäkki, vaikka hostisäni oli mut sinne hyvin ystävällisesti ohjannut. Etsin epätoivoisesti oikeaa bussi pysäkkiä, kysyttyäni luontevasti kanssa bussipysäkillä olijalta : Täällä bussi numero 9 ja 22 kyllä vai ei ? vastauksena huvittunut ei ja liian monimutkainen ohjastus oikealle bussipysäkille, yli ymmärryksen. Lähdin epävarmana el corte inglesiä kohti (jonka nimen kuulin selityksessä mainittaneen) ja joskus useiden kyselyjen jälkeen olin oikealla paikalla, ja oikea bussi siinä jo odottelikin, mutta ehei ei tietenkään mulla ollut pientä käteistä ja se ei ottanu mua kyytiin, osotti vaan mihin voisin mennä yrittämään vaihtaa seteleitä. Lähdin kävelemään ja eiköhän se sitten lähtenytkin. Seuraavat hetket meni panikoidessa, kun kukaan ei suostunut vaihtamaan pienempään. Joskus liian pitkän ajan kuluttua pääsin oikeaan bussiin, joka luonnollisesti täyttyi jokaisella alicantessa olevalla mummolla ja ajoi hitaammin kuin oleta saattaa. Tässä vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan, mutta en sittenkään hehe. Hyppäsin bussista pois kun kuski huusi ulos ja löysin itseni keskeltä San Juanin keskustaa (tuntematon) ja vajaan puolen tunnin harhailun ja paikallisten häiriköinnin jälkeen löysin tenniskeskuksen ja pääsin pelaamaa, huonosti ja paniikissa hermostuneena. Olen ylpeä. Helpottuneena löysin itseni kotiin illalla ja koti tuntui hyvin lohduttavalta. huh huh. Dios mio.

Ja sitten tää toinen asia. Se vauva, jota kaikki (minä) on kauhulla odottaneet on viimein syntynyt. Ja luullakseni matkalla tänne juurikin nyt. Hän syntyi siis torstai aamuna jos oikein nyt laskin ja tänään lauantaina matkalla mamansa ja papansa kanssa kotiin. Hui. Toivottavasti se on sellanen rauhallinen nukkuja pallero. Ei auta muutakun toivoa. Ja ainiin se oli yli 4 kiloa ja sen nimi on kai Tomas. Semmonen
vauva.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

You know the feeling, when a good book has come to its end. It feels good, but there is also a teeny bit of sadness involved. I feel that after every single book a finish (it has to be good to get me thereXD) But today as I noticed that the story part of A Thousand Splendid Suns was over I couldn't feel anything else but sadness. This book wasn't written for entertainment, and thats what makes it so beautiful and so good. The way the stories are being told is so detailed and prolix, but not to make it more interesting, but to really tell every level of the story to the world. The way things are in the middle east today, as well as the things that are still happening behind those closed doors.
Read it. A Thousand Splendid Suns by Khaled Hossaini.

39. Syöden pullaaa, mä kirjoitan.

Otsikosta viisaimmat teistä älysikin jo! Minä leivoin pullaa, heikoin tuloksin, mutta silti tuloksin kuitenkin! Siis mun bravuuri (vaikkei täällä siltä vaikuta), joskus omassa kioskissa myytykin voisilmäpulla<3 Mustaksi palaneella pohjalla (kiitos kaasu-uuni) ja epäonnistuneella taikinalla, ja silti maistuu.

Talo on rauhallinen ja odottavainen. Isäntäväki on sairaalassa hostäidin kovien kipujen takia, mahdollisesti tuomassa uutta perheenjäsentä kotiin. Sopii vaan odottaa nyt, mutta ennen pitkään musta tulee isosisko (koska en vaan saa sitä isosisko-itsetunnon buustausta tosta 16v aussista, joka on 20cm pidempi kuin allekirjoittanut...) pienelle espanjalais-argentiinalaispojalle :)

Olo mullakin on rauhallinen. Jotenkin musta tuntuu vaan et vaikka nyt, omaa rakkautta, The Crashia kuunnellen on jotenkin haikea olo, niin silti, elämä etenee, tosi hiljaa ja epävarmasti, mutta kuitenkin. Täytyy vaan hyväksyy se et kaikki ei tapahdu mun elämän normaalilla tahdilla. Joskus pitää odottaa ja antaa asioiden ottaa aikansa, nyt on yks niistä hetkistä. Mut haluun olla luottavainen ja antaa asioiden sujua, ilman ainaista huolta ja pelkoa.
Sillä vaikka äsken tajusin et onpas rauhallinen itsetutkiskelevan haikea olo niin ei mikään oo nyt mitenkään erityisen huonosti. Viime päivät on ollu paljon parempia kun mm. viime viikon paha-perjantai.

En tarkalleen muista mitä kaikkea (tai vähää) oon tehnyt, mut sen tiedän et oon pikkuhiljaa oppinu olla rauhallisemmin ja hyväksyy sen et joka päivä ei tarvi juosta kellon ja kalenterin kanssa tekemässä asioita ja olemassa aktiivinen. Nyt vaan. Oon. Espanjassa. Ja kaikki on hyvin.

Tänään oon ollu koulussa ja jutellu siellä ihmisille, saanu seuraa mun kanssa postitoimistolle (tulevaisuudessa) ja muuta mukavaa. Lounaan jälkeen suunniteltu parin tunnin torkku jäi väliin, kun muistin sain Christieltä tekstarin onneksi muistutukseksi olla klo 16.30 el Corte Inglesin (kuin amerikan Macy's) kulmalla ja mennä hänen sekä Sigridin kanssa kielikoululle sopimaan espanjan tunneista. Kiitos tekstarit ja kiitos Christie. Väsyneenä lähdin kävelemään sinne päin, näin tytöt ja tehtiin koululla tasokoe.
En osannut mitään tehtävistä ja vaan ekassa ymmärsin mitä kysyttiin, mut ei stressiä, meen sinne oppimaan!

Kokeen jälkeen lähettiin tyttöjen kanssa (myös Pearl oli liittynyt seuraan:) kävelemään meille päin. Kotona  nappasin internetistä (=interwebsXD) ohjeen pullataikinalle eikä hetkeäkään ennenkun keittiössä alkoivat jauhopurkit ja sokeripaketit kevenemään ja taikina muodostumaan. Kohoamisen aikana kävästiin läheisessä kamerapuodissa, vaan saadakseni tietää ettei kuvat oo vielä valmiit :( höh.
Noh kotona odotti kuitenkin lohdutus: nimittäin kohonnut pullataikina valmiiksi leivottavaksi!
Kuunneltiin musiikkia ja hetkessä oli jo pullat ulos uunista. En suostu luopumaan mun kokkailuista täällä hankalasta kaasu-uunihellasysteemistä huolimatta! Ruoka pysyy aina lähellä mua, tuli vastaan ongelmia tai ei. Aina pitää muistaa että, hidaste ei oo este!!


Huomenna on tärkeä päivä.
Nimittäin pääsen ekaa kertaa täällä ikävöidylle tenniskentälle. Pääsen tekemään jotain, mikä on mulle jo ennestään tuttua, oi kuinka mä sitä odotankaan. Vaikka matka paikanpäälle ja alku jännittää ja pelottaakin, ei tätä intoa voi tukahduttaa. Pääsee vähän purkamaan energiaakin.
Huomisiltana puoli kahdestalta mun on määrä olla Alicanten ulkopuolella San Juanissa tenniskamojen kanssa, selviytyen bussimatkoista ja harhailuista kävellen sinne. Toivottavasti löydän vielä jonkun ihmisen jolle puhua ja, toivottavasti ne siellä jotka löydän, tietää mun tulosta, koska tällä kielitaidolla ei oo mitään varmuutta siitä saanko sen itse niille ilmaistuksi. Unelma ois et heti ku alan sössöttää jotain, joku ohjaa mut oikeaan paikkaan ja pääsen maila kädessä kentälle. En täysin tiedä mitä itse kentälläkään tapahtuu, mun on ilmeisesti tarkoitus jotenki pelata ja näyttää niille mitä osaan jotta mut osataan sijoittaa oikeaan ryhmään. Apua... Eiku, ei täs mitään kaikki tulee menee hyvin, JES!

Viime viikonlopun surullisuus perhehuolista ja koulukamaluuksista on ohittanut mun ajatukset ja keskityn nyt tähän hetkeen (ja okei, toivoen tulevaankin). Tänään päätin taas tarkistaa toiveikkaasti postilaatikon kerrostalomme alaovien luota, ja kyllä se tuotti tulosta.
       Kiitos Inkeri, mä oon niin onnellinen et mul on sut ollu täällä tässä alussa auttamassa ja jakamassa väsymystä. Tasapuolisen paljon on ollu uupumusta, ja toivon et pystytään jakamaan myöhemmin myös ilot, asut sit Cadizissa tai et! Koulun lomia odottaen!
      Ja kunhan löydän postitoimiston saan luultavasti sieltä toisenkin piristyksen. Kiitos sille kuka sen ikinä sinne on lähettänytkään, kiitos. (tämäkään ei vielä tarkoita, että lähetyksiä ei enää kaivattaisi, gröhmmm)

Mutta, nyt lähden kävelylle koiran kanssa ulos kävelylle ja toivottavasti myös joskus matkalle nukkumaahan (hahah sanaleikki, eiku oon espanjassa jajajajaja)

Joten adios amigos ja kiitos et teitä saa ikävöidä, vaikka mulla on täällä elämä odottamassa kulman takana!

36. Mandariinejä, kauraleseitä, hunajaa, luonnon jugurttia

Huomasin etten oo postaillu mitään kunnollista pitkään aikaan. Ollaan eletty jo uudenkin viikonlopun yli.
Viime viikko on ollut: hidasta oppimista, haikeilua, tylsistymista ja nukkumista koulussa, sisarussuhteen kuihtumista, vauvan odottelua ja lämpimiä ilmoja.

Nyt mä en todellakaan muista mitä kaikkea on tapahtunut. Se mun päivittäinen muistiinpanojen pito pienenpienistäkin tapahtumista oli oikeasti järkevää, kun nyt lyö pää tyhjää yrittäessä.

Mut mitä on mielessä pyörinyt
Oon ajatellu lähteä jollekin kaupunkimatkalle junalla, Madridiin tai jonnekin muualle.
Näkis muutakin Espanjaa. Kokis vähän lisää!

Lauantaina mentiin tähän meidän hoodien kaduille kiertelemään joka torstaisia ja lauantaisia markkinoita täynnä hedelmiä ja vihanneksia, leipomuksia ja vaatetusta, korua ja kenkää, että miten monenmoista tavaraa sieltä löytyy. Tuli ehkä vähän haikeus ikävä Inkeriä siinä kohtaa ku kävin viimeks siellä Inkun kanssa sen viimisenä päivänä täällä, Alicantessa. Sama tunne tuli kun menin sen hotellin ohi, jossa me yövyttiin se viiminen yö. Voi Inkku, toivon et kaikki on sulla hyvin siellä Cadizissa.

Eilen illalla mentiin Sigridin (3kk:n vaihtari Belgiasta) kanssa tsekkaamaan yhden paikallisen partio lippukunnan toimintaa. Niillä oli joku lauantaitapaaminen siellä menossa koko lippukunnan kesken, että niitä oli vähän. Sain kaikesta siitä kauheeta intoo rupee toimii aktiivisemmin partiossa sit kun joskus astun taas Suomen maalle. Koottiin siellä telttoja niiden joidenkin vanhempien tyyppien kanssa, tarkistaaksemme ne niiden ensiviikonloppuista retkeä varten. Toisaalla ne pienemmät leikki ja välillä mäkin olin mm. köydenvedossa mukana. Olotila siellä meillä oli jokseenkin epämukava, kun ei oikein tiennyt et missä ja milleen olis pitänyt olla. Sen parin tunnin tapaamisen jälkeen mentiin niiden johtajiston (4hlö) kanssa johonkin niiden kaverin omistamaan pubiin tai tavernaan. Siellä tunnelma sit vähän rentoutu ja saatiin jotain puhuttuakin. Heiteltiin tikkoja tauluun ja sössötettiin espanjaa. Se oli muuten siisti tikkataulu ihan kerronpahan vaan! Se oli sellanen sähkönen et eka valittiin vastustajat jostain toisesta baarista ympärimaailman ketkä alotti pelaa just samaa aikaa ja sit alettiin heittelee. Tikkataulun yläpuolel oli sellanen näyttö mist näky tuloksii ja samal videokuvaa niist toisista heittelemässä Portugalissa omaan tauluunsa. Samal ne siellä näki meijät heittelemässä, mä suurimmaksi osaksi siihen näyttöön tikkataulun yläpuolella (mahdollisesti rikkoen puolien tikkojen muovisista kärkipiikeistä samalla). Ne heitti meijät sitten illallisaikaan kymmeneltä koteihimmi sateessa.
Söin kotona ja lähin vielä ulos hengailemaan siinä 12 pinnassa Christien ja sellasen ukrainalaisen, mutta täällä jo 8 vuotta asuneen pojan kanssa (en tiiä sen nimee :D).

Perjantai en tehnyt kauheesti mitään. Koulun jälkeen hengailin Christien kanssa. Illemmalla mentiin katsomaan Sigridin kanssa hänen löytämää jotain kielikoulua, jossa voitaisiin ottaa pari tuntia espanjaa, sellasia asioita mitä ite haluttaisiin oppia, tunti pelkästään meille kolmelle olis 9€/ tunti. Maanantaina mennään sinne kyselemään uudestaan koska se oli just sulkemassa ku päästiin sinne saakka. Uus yritys siis huomenna.

Nyt yks asia mist mun on pitäny mainita jo joku kaks viikkoa! Siis kaksi viikkoa sitten oltiin ihan normi lauantai iltaa viettämässä kaupungilla ku kuulu jotain pamauksia mut ei kauheesti reagoitu niihin ja jatkettiin elämiämme. Kunnes seuraavana päivänä selvis että yhdellä keskustan isolla kadulla oli ollu ammuskelu tapaus, joka oli vaatinut henkiä ja loukkaantumisia, kadulla jossa oltiin oltu noin 5 minuuttia kyseistä tapahtumaa aikaisemmin. Mä jäin eurooppaan turvallisuutta silmällä pitäen, mut kaipa tää on jo tää iso maailma, ei olla enää Turussa, linnunpesässä Suomessa.

Nyt lähden kohti Holiday Gymiä!

Ps. Kuvamateriaalia on tulossa ihanaisesta Diana Ministä, löysin tosi lähellä olevan kamerapuodin eilen!
Saa nähdä tuottaako ennakkosuosikki kamera ilosia yllätyksiä! Keskiviikkona nähdään!

35. There Are Some Men

There are some men

who should have mountains

to bear their names to time.

Grave-markers are not high enough

or green

and sons go far away

to lose the fist

their father's hand will always seem.

I had a friend:

he lived and died in mighty silence

and with dignity,

left no book, son, or lover to mourn. 

Nor is this a mourning-song 

but only a naming of this mountain

on which I walk, 

fragrant, dark, and softly white

under the pale of mist.

I name this mountain after him.

                  

                      Leonard Cohen

31. things of yesterday

Wilson Junior Tour Fantom                                                               thank you little boys with my size feet

thank you for being amazingly cheap

                                                                                                                                                                       Leonard Cohen Poems                                                                                         thank you for becoming a everyman's library pocket poet 

thank you for being sold in spain

                                                                                                                                                                                                                      
                                                                                              
                                                                                        
                                                                                    
                                                                                  
                                                                                  
    


                                                                              
Khaled Hosseini
A Thousand Splendid Suns
A book that amazes me
thank you for bieng written

29. FIN de semana

Noniin, nyt on aikaa kertoilla vähän mun menneestä viikonlopusta. Perjantai, ilta jolta odotin hauskan pitoa ja vihdoinkin uusien ihmisten tapaamista, elämän etenemistä (okei ehkä vähän liioiteltuna..) Ei sit loppujen lopuks päätynytkään siihen. 


Perjantai, päivä, ilta siinä missä muutkin. Käveltiin kuuden porukalla ylös linnaan nautittiin siellä näkymistä ja matkan ajan kuolleista jaloista.

Mut sieltä oikeesti näki koko kaupungin, nyt vähän tajuaa missä oikeen on ja missä mittasuhteessa. Näky vuorii (Jotka ei kyl Christiel ja Pearlil; USA:n tulokeil ollu mitään vuoria, naureskelivat vaan) jonne mulle tuli heti palava halu mennä kävelemään ja telttailemaan, sinne täytyy päästä. Ilta jatku meillä vaihtareilla ku paikalliset lähti kotiin, chillailemalla

rennosti kaupungilla. 


"Mercalaisilla" oli kotiin tulo aika ja lähettiin kipsii kotiin siinä kahen jälkeen. Tyytyväisin mielin mäkin menin kotiin, sen verran väsytti. Astuin sisään viidennen kerron asuntoon ja näin tän meijän käytävän päässä valoa, ajattelin mennä sanomaan hyvät yöt ja painua pehkuihin. Toisin kävi, Ricardo istu sielllä nojatuolilla tuimana (ihan ku jostain mafia leffasta) ja käski istumaan sohvalle. 
Tein työtä käskettyä ja aloin kuuntelemaan mitä hostisällä oli sanottavana. Mä en tiedä mitä se sano, mut kuulosti totiselta, ilmeisesti mun olis pitänyt kertoa heille tarkka-aika koska tulen kotiin tai jotain vastaavaa.


 Harmi. En vaan

ymmärtäny, että sellanen tarve oli ollut, sillä kun mä lähdin alkuillasta kotoa ja sanoit heipat ni kaikki oli ihan ilosina vaan et moikka moi. Nää on näitä kulttuurieroja. Suomalaiselle pitää sanoa et se tajuaa... :D Noh olin aika surkuna siitä jonkun aikaa koska en mä tietty kelleen mitää pahaa siinä halunnu. Kävin vielä uudestaan sanomassa anteeks ja menin naama vääränä nukkumaan.

Aamulla koitin hymyillä niin paljon et niiden on pakko tykätä musta kuitenkin. Ja no tuli muita asioita mieleen ni huolet siirty muualle, nimittäin yks mun ystävistä Suomesta, joka asu ihan tässä vieressä joutu vaihtaan perhettä ja oli lähdössä seuraavana päivänä uuden perheen luo, Cadiziin...


Sovittiin et hän tulee meille, syötiin lounasta ja lähettiin mekin kipuamaan jyrkkää rinnettä ylös sinne samaiselle linnalle jossa olin ekaa kertaa käynyt perjantaina. Olihan hänen se pakko nähdä. Ennen ku lähettiin mun symppis hostäiti kysy haluisko hän olla yötä täällä ku on sen viiminen yö, mut päädyttiin (luvan kanssa) sit meneen yöksi sinne Inkun hotelli huoneeseen <3 luksusta.

Linnailun jälkeen käytiin hotellilla ja suunnattiin kaduille ettii sopivaa ravintolaa viimisen illan kunniaks. Syötiin ihanassa italialaisessa mahamme täyteen ja ulos astuessa nähtiin sattumalta Christie, Cooperm Pearl ja Caitlin (USA). Nää oli viettämässä iltaa ja me päädyttiin seuraamaan heidän kanssaan. Myöhemmin oli määrä nähdä mun ja Christien kanssa samaa koulua käyvä poika jossain barrion alueella. Oltiin tietty ilosii, koska saatais espanjaisii paikallisii kavereita! Hän oliki sit venäläinen ja niin hänen kaveritkin, mut no puhuu ne espanjaa:D

Jossain kohtaa (kellonajasta ei tietoa) käveltiin hotellille "katsomaan elokuvaa" eli elokuva pyörimään ja unten maille :D Herätys aamulla aikasin ennen yheksään. Mä nukuin inkun aamiaisenkin yli ja lähin ysin jälkeen kävelemään haikeana kotia kohti. Erikoista kyllä, mun saapuessa kello 9.30 kotiväki oli kaikki jo hereillä (normaalisti noi aikuiset tääl herää joskus kahentoist jälkeen myös arkipäivisin). Pakotin itteni vaan olemaan, ja olemaan hereillä etten nukkuis taas mun koko pään sekottavia päiväunia vaan nukkuisin sit yöllä.

Iltapäivällä menin kävelylle Christien kanssa, mutta pian käännyttiin uupuneina takasin ja tultiin meille kattol Slumdog Millionare -elokuvaa ja syömään leipää..
Leffan jälkeen Christie meni kotiinsa ja mä jäin hillumaan koomatilaan kotiin.
Illalla päivällisen jälkeen vähän datailua koneella ja sit nukkumaan.
Tänä aamuna mulla tuli 1kk / 30pvä täyteen.

Onneks nyt vihdoin pyydettyäni kolmannen kerran vaihtarisisko Emily viereisestä huoneesta tuli kurkkaamaan aamulla mun huoneeseen, olisin muuten taas nukkunut pommiin, herätyskellot

huutaen vieressä. Koulussa nukahtamista vastaaan taistelua ja epämukavaa olelua ja vaihteeksi liikuntaa; sulkapalloa ja muuta sekavaa hengailua. Mut päivästä selvittiin ja nyt oon kotona. Syömään, kutsuttiin jo.

tässä mä siinä puussa johon kiipesin sillon joskus

27. This is the way I whistle

6.10. torstai

Ensin mun aamun ylpeyden aihe; heräsin ennen seitsemää ja söin aamupalaa. Kaikessa siinä kiireettömyydessäni katsoin jopa jakson HIMYM:iä (=How I Met Your Mother <3)

Kasilta olin jo hyvänä oppilaana koulussa ensimmäistä kertaa pitkää housut jalassa muuallakin kuin sovituskopissa, päätös jota kaduin heti kun aurinko pääsi pääni päälle. 

Sporttinen tyyli oli jälleen kerran täysin turha sillä arvon opettaja ei koskaan saapunut paikalle (ei lainakaan harvinaista täällä). Liikuntatunnin ajan viihdytimme itseämme leikkimällä kirkonrottaa:)

 Muuten koulussa oli erityisenkin hyvä päivä ja kuljin hymyssä suin hiestä ja tukalasta olosta huolimatta. Ihmiset puhu mulle oikeesti paljon ja käytiin oikeita keskusteluja, ah sosiaalinen elämä. Juteltiin lähinnä Suomesta ja siitä miten se eroo Espanjasta. Ja vaikka mukavaa koulussa olikin se ei usein jaksa piristää enää niillä tunneilla kun istun yksin ja kuuntelen tuntematonta puhetta huutoa. Nukahtaminen on koulussa ilmeisesti mun lukujäjestyksessä useammin kuin kerran päivässä. Psykologian tunnilla nukuin puoli tuntia ikävästi huonossa asennossa, (karma) ja kärsin kivuista vieläkin. 

Koulun jälkeen taapersin kotiin ja söin lounasta (kello puol neljä...). Tämän jälkeen palasin rakkaan koneeni luo ja tein jotain urheaa, lähetin nimittäin sähköpostia paikalliselle ihanalle tenniskoululle, täysin espanjaksi ja ilman auttavia tahoja kuten sanakirjaa tai google translatea. viesti meni näin:

Hola!

Soy Aino Laine de Finlandia y estoy aqui por qué estoy intercambio y vivo aqui en un año, hasta junio. 
En Finlandia yo jugar al tenis y quieres jugar aqui tambien. 
Tiene usted un grupo en qué yo puedo jugar?
Hablo un poco español y tengo 17 años.

Gracias.

Vastausta odotellen, ylpeänä vaikka itse sanonkin. 

Myömmin ovikello soi ja suuren ihmetyksen saattelemana rohkea Ricardo meni avaamaan oven , ja mikäs sieltä saapuikaan, tervetuloa uuteen kotiin rakas Diana Mini -kamera. Filmi sisään ja kuvailemaan. 

Tän jälkeen ilosta kihelmöiden lähdin USA kolmikon kanssa ulos kävelemään. Ostettiin karkkia, törmättiin mielenosoitukseen ja nautittiin jopa virvokkeita kaupallisen pääkadun aukiolla. Kotiin illalliselle kello kymmeneksi ja HIMYMin jälkeen tyydyttyneenä unten maille (useimmiten Suomeen..) 

7.10. Perjantai

Myöhästyin koulusta tunnin (tai kaksi) aamulla kun nukuin pommiin. Kiitos sairaat unen lahjat ja sisko joka hiippaili kouluun kahdeksalta tietoisesti jättäen minut nukkumaan <3 Sydämelinen kiitos........ Koulussa mitä normaaleinta iltapäivän odotusta ja hikoilua ummehtuneissa luokkahuoneissa hiostavilla muovituoleilla istumista korpuhtavia liitutauluja katsellen, kuunnellen tuntemattoman kielen huutoa ja auktoriteetin kapinaa. 

Iltaa odotan minäkin. Vaatteita en jaksa vaihtaa. Kohta lähtö kapuamaan ylös jyrkkää rinnettä Alicanten linnalle, paikallisten partiolaisten tapaamista ja yöllä jopa juhlintaa, tai mitä lie illan hämy tuo tullessaan. Hyvää viikon päättymistä itse kullekin, Buen fin de semana!

25. i am a rock, a rock that landed on the land of hasta luegos and nutella

Día veinticuatro - Päivä kaksikymmentäneljä

Ihan taas teille kaikille selväksi et rakastan mun kreikan ja latinan kielien opettajaa, joka ei ole ollut paikalla kertaakaan mun täällä olo aikana. Tästä syystä sain siis tiistaina (=martes) nukkua pitkään pidempään. Koulussa oli mun määrä olla vasta 9.45 <3 halleluuja ja gracias kaikille poissaoleville opettajille, ansaitsette sen mitä ikinä oottekin tällä hetkellä tai koskavaan tekemässä. :D 

Koulun jälkeen kävelin matelin kotiin hitaasti ja kotona löysin keittiön pöydältä lapun : Hola Aino y Emily......... luettuani lapun tien ohjeiden mukaisesti ja aloin lämmittää mun osaa ruuasta. Siirsin sen lautaselle ja laitoin mikroon... totesin et meijän lautaset ei mahdu mikroon. Great. No eikun siirsin sen pienemmälle lautaselle ja lämpiämään! Kohta saisin lasagnea! Ruoka lämpesi ja siirsin sen takaisin isolle lautaselle ja tiskasin pienemmän, olin valmis ruokailemaan, seurana mahtava minä. Kunnes Lola (se koira...) alko vinkuu ja huutaa riesaksi asti ilmeisesti haluaan mennä ulos. En halunnut päätyä siivoamaan jätöksiä olohuoneen lattialta joten hihna käteen, panta kaulaan ja eikun ulos. Vihdoin kun pääsin takasin ruuan luo, se oli luonnollisesti kylmää, eikun tää koko lämmitystiskaus prosessi uudestaan käyntiin. Kun se oli valmis päätin et mun täytyy viihdyttää itteäni leffalla etten nukahda. Aloin sellailla elokuva varastoa ja siinä sainkin jonkun leffan sieltä valittua, ja kun kaiken tekniikan olin saanut toimimaan useiden suomenkielisten kirosanojen ja turhautuneiden huokailujen jälkeen sain kaiken toimimaan totesin  ei niin iloisesti että elokuva oli tiedoista huolimatta dubattu espanjaksi, mahtavaa. Eikun dvd ulos ja uutta valitsemaan. Tällä välin mun ruoka oli taas jäähtynyt. En vaan sit voinut syödä sitä heti. Siitä vaan keittiöön takasin ja lämmittämään ja tiskaamaan samaa lautasta kolmatta kertaa. Kiitos koiran rakko ja mun viisaus. Kolmas kerta toden sanoo, sain vihdoin jonkun elokuvan sisään ja ruokaa suuhun. 

Tämäkin nautinto oli ilmeisesti liikaa sillä just ku alko olee kriittisien juonenkäänteiden aika ja mun kiinnostus oikeesti tavoitettu, sanoo tvnäyttö perdon ja elokuva loppu. Ilmeisesti dvd:n muisti oli täyttyny niistä muista elokuvista. Jaaha. En sit kattonu elokuvaa:D 

Illemmalla lähdin Christien kans kaupungille ja suunnitelmissa mennä käyttämään meijän ilmainen kerta salilla! jee! Zara ei taaskaan pettänyt, kun vien Christien sinne tarttu omaanki garderoobiin uutta mukaan; mahtavat murretun luonnon oranssit pillit ja valkoinen t-paita ihanasta vähän kovemmasta materiaalista. Kiitos espanjalainen vaateteollisuus. 

Sit oli suunta kohti uutta tuttavuutta Holiday Gymiä! Oltiin menossa 3x20 jumppaan mitä lie se sit ikinä tarkottaakaan. Jumpasta nautittiin suurin hikipisaroin ja uupunein lihaksin tunnin ajan, ja lähettiin kotiin samanlaisten armottomin tuijotusten saattelemina kun saavuttiinkin. 

Raajat painavina taapersin kotiin ja illallisen ja välttämättömän suihkun jälkeen vällyjen väliin  päälle nukkumaan. 

Tämä, 25 päivä, 

ei ole ollut noinkaan mielenkiintoinen. Heräsin aamulla tunnin myöhässä ja ryntäsin kouluun. Söin välkällä taivaanlahjan, nutellasuklaatahnalla täytetyn kroisantin. Vaelsin kotiin tuntien loputtua klo 14.45. Sen jälkeen oon ollut kotona! Jännää. Söin lounasta, ja olen istunut sängyllä, tuolilla ja mitä mielenkiintoisimmissa paikoissa kuunnellen musiikkia ja koittaen ylläpitää hälläväliä asenteen ja iloisen hymyn huulilla.

 Im a rock, I am an island. Oon täällä yksin. Mut se ei haittaa. Jotkut teistä on nauttinu mun seurasta Suomessa, niin miksen mäkin vois nauttia siitä Espanjassa. Asenne kaiken korjaa.

Aiheeseen jatkaen tän päivän biisi. Suosittelen kuuntelemaan, ja vähän samalla kuvittelemaan mut täällä. 

ainii.... ne kuvat joita oon räpsiny rullan verran pappan vanhalla kameralla ei oo tulossa tänne koskaan, sillä fiksuna en tarkistanu oliko siellä filmiä sisällä. Kannattaa olettaa että on niin saa olla iloinen ja ilman kuvia. Eikun uutta 36:tta kuvaamaan.

23. Maasta Maahan Kaupungista Kaupunkiin

Taas täällä! Päivä numero 23 alkaa olla lopuillaan.

Mun viikonloppu oli aika paljon uimista, makoilua, chillailua ja kävelyä, yksinkertaisesti Alicantesta nauttimista. Perjantai alkoi koululla, jonka 6 tuntinen urakka oli ehkä vähiten tylsä tähän mennessä, kun viimein muistin ottaa kirjan kouluun (se ainoa jonka täällä omistan; Leena Lehtolainen - Minne tytöt kadonneet Maria Kallio -sarja), jota sain sit suht rauhas lukea tunneilla, harmi vaan et noin kolmannel tunnil se oli jo loppu. Se siitä ilosta:D. Koulun jälkeen suunta oli rantaa kohti, mutta puolessa välissä matkaa onnistuin rikkomaan niinkin vanhat kuin viisipäiväiset sandaalit, jotka ei onneks maksanu ku 15€ (vaikka kertakäyttökengist se on aika paljon:D).  Iltapäivä suju hengailessa rannalla ja kaupungilla. Illalla kierreltiin kaupunkia Inkerin ja parin amerikkalaisen vaihtaritytön kanssa, mutta mä lähdin talsimaan kotia kohti jo suht aikasin, sillä mun abuela (=isoäiti) oli saapunut lentokentältä kotiin saakka. Ricardo ei ollu nähny äitiänsä kahteen vuoteen, koska tämä asuu näiden kotimaassa Argentiinassa. Vaikka mä en hänen nimee vieläkään itseasiassa tiedä niin vaikuttaa tosi kivalta tyypiltä :) 

Lauantai oli hostpadren Ricardon 34-vuotis syntymäpäivä. Sen juhliminen oli hieman Ricardo-puutteista, koska itse sankari oli töissä, mut kakkuu syötiin häntä ilmankin, oikea asenne! No päivällä sain mun vaihtarisiskon raahattua mukaani ulos vaihtareiden kanssa chillailemaan. Mulla oli hauskaa niinku viime postauksen kuvista huomaa, mut mul on sellanen olo et kotiaussi saatto hieman pelästyy erästä sattunutta välikohtausta. Nimittäin Cooper tää USA:n lapsi mahdollisesti oksensi keskelle kahvilapöytiä meidän nauttiessa viikonloppuiltapäivästä. Syytä ei tiedetä mut Cooper sano et kaikki on hyvin ni eihän siitä mitään muuta ku nolona pois paikalta ja hyvät naurut päälle. Jottette tekin nyt pelästy niin must tuntuu et kaikki on hyvin koska joskus tääl syö tosi paljon ja joskus ei mitään ja joskus nukkuu ku hullu ja välil ei saa unta ollenkaa, joskus tulee odottamatta tosi paha olo, mä selitän tän kaiken yksinkertaisesti vaan kaikel hässäkäl ja kulttuurishokeil mitä tääl saa päivittäis kokee. Kai se kropalleki on hämmentävää (tai sit ollaa vaan kaikki tosi sairait:D) Mutta se siitä oksentelusta ja muusta oudosta toiminnasta. Illalla hengailin Christien kanssa meillä epämääräistä kauhuleffaa katsellessa. Joskus yhden ja kahden välissä lähettiin Lolan kanssa ulos kävelemään ja Christie meni kotiin. Mä pelokkaana selvisin elävänä kotiin, onneks Lola tykkää tappaa näitä kamalia peukalon kokosii torakoita mitkä lymyilee kaikkialla öisin. Luulin olevani väsynyt, mut arvaatkaa vaan How I Met Your Mother -komediasarja veti taas huomioni pois moisesta lepäämisestä, ja katsoin kaksi 20 minuutin jaksoa. Mietin jaksaisinko vielä mennä suihkuun, vaikka jos järkevästi miettii ei olisi kauan tarvinnut miettiä ku katto niitä jalkoja... :D 

En vieläkään ymmärrä mihin kaikki se aika meni, mutta kun pääsin sänkyyn saakka kello oli jo viis aamulla, kai oon todella pääsemässä paikalliseen rytmiin sillä siellä se isäntäperheen kasa puhui solavaa argentiinan espanjaa olohuoneessa. 

Sunnuntaina menin yllätys yllätys rannalle makoileen ja uimaan. En saanut raahattua tylsää kotihiirisiskoani mukaan mutta meninpähän kuitenkin.  Nautin auringosta ja maagisesta Frozen Yogurtista. Rannalta kotiin tullessa kuitenkin törmäsin omalla kadullani juuri tähän siskooni ja hostmadreen, jotka olivat menossa minnepä muualle kuin rannalle! Noh mä jätän petturi aussit omaan arvoonsa ja nautin omasta seurasta. 

Tänään eli maanantai oli paluu koulunpenkille. Epämukava kävely kouluun aussisiskon kanssa aloitti aamun. Hereillä pysyminen oli jatkuvaa taistelua tunneilla istuessa. Toka tunti olikin sit jo liikuntaa, eli educacion fisicaa. Vuorossa ekaa kertaa oikeeta liikuntaa! Nimittäin Coopperin testi, 12 minuuttia juoksia niin pitkän matkan ja nopeasti kuin kukin pystyy. Juoksin ekassa erässä täydessä auringon paisteessa aamupäivän kuumuudessa. Paahteesta ei saanut piitata, oonhan mäkin tottunut siihen Suomen liikuntatunti kulttuuriin jossa on kauhee kilpailu menossa koko ajan. Täällä vähän eri meininki ja mä oon iha eri luokkaa suurinpaan osaan noista verrattuna:D Noh, ainut tunti ku voin tehä mitään on 2 kertaa viikossa ni kai siihen on sit voimia ja halua panostaakin. Päädyin juoksemaan kentän ympäri 19 kertaa, joka on metreissä tuntematon luku:D Voitte kuvitella sitä hien ja punaisuuden määrää pohjois-eurooppalaisen kasvoilla seuraavien 60 minuutin ajan. Huh huh... Loppu päivä meni kuten muutkin ja pian pääsin kotiin ja päikkäreille! Päiväunet oli tosiaan tarpeelliset vaikka ne ei yhtään sovi mulle ja olinkin koko iltapäivän ihan hukassa päivistä ja kelloajoista ja oikeastaan kaikesta. Alkuillasta menin Christien kanssa kulman takana sijaitsevan kuntosalin tiskille kyselemään hintoja ja sen sellaista. Jäsenyys on todella hankittava, 33€ kuukaudessa! Sisältyy kuntosali laitteet, pienen opetuksen siinä, jumppia ja tanssitunteja, spinningiä ja SAUNA!!

Huomenna ekalle tunnille! En malta odottaa. 

Ikävöiden

Aino

22. visuaalitarinoita!

minä innoissani Cooperin edessä!

Lola the dog (=crazy)

ihanii katuja!

kröhöm minä :D 

Jokaisen kohdalta mahtava otos! Christie ja Cooper!

La Playa!

minä urheilemassa!

viimeinen normaali kuva