93. Jotkut jo lähtee.

Tää viikonloppu on ollu tunteellinen ja onnellinen. En oo viettäny siitä paljoakaan kotona, tai ainakaan yksin. Jotkut jo lähtee ja se on vaan. outoa.

Sunnuntaina mentiin kolmestaan Christien ja Cooperin kanssa Linnalle. Cooper sano viimein ymmärtäväsä mist se kaikki haloo on et käveli linnalle. Sen tunnin kiipeemisen jälkeen se näkymä, se on kaikki se arvosta. Vietettiin siel iltapäivä, nähtiin auringonlasku, ja mietittiin viimeisiä kolmea kuukautta.  Ollaan Espanjassa. Ja ei vaan olla täällä, vaan ollaan oltu täällä viimiset kolme kuukautta. Ja mä tuun olee tääl seuraavat noin puol vuotta. Mä asun täällä.

kantakahvila, Café Tito ja ihmiset :)

 On ollu tapahtumarikkaat kolme kuukautta, moni juttu on samaa, mut niin paljon on muuttunut, ja muuttunut niin paljon. Samalla syyskuu tuntuu ku eiliseltä, ja samalla tuntuu ku siitä olis vuosia. En osaa verrata tätä mihinkään. Kaikkien pitäis vaan kokea, ja tajuu sen hienouden ku lähtee vaan ja menee, ja samal kokee sen, mitä se elämä "back home" oikeesti oikeen on. Mitä tarkottaa Suomen kulttuuri ja vapaus ja perhe ja koti. Miten erilaista kaikki voi odottamatta olla, ja miten vaikeet se voi ajoittain olla. Mulla ja muutamilla muilla maailman vaihto-oppilailla on se uskomaton tilaisuus kokee ja oppii se kaikki. Vaikka joskus unohtaa sen olevan uskomaton ja niin arvostettava. Joskus eksyy siihen väsymykseen mitä tulee siitä ku jokasen hereillä olevan minuutin pitää olla keskittymiskyky terässä ja hymy huulilla. Monet vannoo kotiin mennessään nukkuvansa vähintään viikon. Mä en yhtään ihmettele sitä, ja uskon olevan helposti mahdollista. Toiset vannoo muuttavansa takasin kotiin vähintään kahdeksi vuodeksi, ja ottavan siitä kaiken irti. Itse ajattelin arvostaa pienimpiäkin asioita tuhansia kertoja enemmän ku ennen olisin koskaan pystynyt. Joku kysyy aina välillä näihin aikoihin, et mitä yks haluais joululahjaksi. Mä en osaa vastata tohon  monellakaan konkreettisella asialla. Yhet hyvänyön rentoutuneet unet tulis tarpeeseen, mun kokonen sosiaalinen verkosto, mahdollisuus sanoo just sen mitä tarkottaa, ihmisen, jota halata ku tulee kotiin, fyysinen ihan niinku henkinen lämpö. Sanon vaan et, arvostan.

Oon ollu mukana ihanissa ja mahtavissa seikkailuissa ja ottanu itestäni irti enemmän ku luultavasti koskaan ennen.

Hyvää vuoden vaihdon aikaa, teille sinne Suomeen, vaihtareille ympäri maailmaa ja muille muualle.

Ja hei entiset vaihtarit, tää tyyppi arvostaa! Propsit teille kaikesta!

-----------------------------------------------------------------

This past weekend was very emotional and happy. I didn't spend much of it at the house, or at least not alone. Some people are already going and its just. weird.

On sunday the three of us (Christie, Cooper and I) went to the castle. Cooper said he finally understood what all the talk about going to the castle was about. After about an hour walk, or climb, the view, it makes it all worth it. We spent our afternoon there, saw the sunset and thought about the past three months. We are in Spain. And not only are we in Spain, but we have been for the past three months, and i will be here for aprox. the next half a year. I live here.

It has been a busy three months. A lot is the same, but a lot has changed as well, and changed a lot. September feels like yesterday, but at the same time it feels like it all happened years ago. I can't compare this to anything. Everybody should experience this themselves. Realize how incredible it is just to leave and go, and at the same time notice what "life back home" really is. What does finnish culture (or any for that matter), or freedom, family or home really mean? How different can things all of a sudden actually be. How unexpectedly hard can it all be at times. I and a few other exchange students have the unbelievable chance to experience and learn it all. All though sometimes you forget that its so incredible and appreciated. Sometimes you get lost in the tiredness of having to focus and have smile on your face every minute of every awake hour. Some people swear they're going to sleep for a week when back home. (I have no trouble believing it).. Others say they are going to move back home at least for two more years. I am going to appreciate the littlest things more than I ever before could have.
Around these times there is always someone asking what does one wish for christmas. I honestly don't many substantial answers to that. A good night sleep, my size social network, an opportunity to say what you really completely mean, a person to hug when coming home, physical just as much a mental warmth. I do appreciate.

I have been in some lovely and great adventures and enjoying myself and taken out of myself probably more than ever before. Happy holidays, to you guys in Finland, to exchange students all over the world and to others elsewhere.

And to you all former exchange students, props to you all!

83.

Unohdin kipeenä kertoo tiistaisesta puistoretkestä Lola the Dogin ja Christien kanssa.
Turistikartoissa on yks huono puoli, sillon kun niis ei ilmoteta suhdetta, kävelet sit vaan... Meil valkeni siin hetken valtatiel kävelyn jälkeen et ollaan muuten menossa jonnekki vähän kauemmas, lopulta seuraavaan kaupunkiin. Hups. Mut puisto oli hieno! Kuviakaan ei kyllä ole, vielä, filmillä pitäisi olla. Puolentoista tunnin kävelyn jälkeen Christie avas kameransa, jonka akku loppui just siinä hetkessä, mahtavaa :D
Mutta niin, El Parque Palmeral oli kaunis, Lola juoksi kuin Spirit, villi ja vapaa ja me aiotaan mennä uudestaan! Retkeen kului mukavasti koko päivä.

Tänään on perjantai ja selviydyin kouluun (kirjotan tätä vihkoon koulussa nyt: 8.23) Advil, vitamiinit ja omenat vie läpi tän koulupäivän (toivottavasti) ja pääsen nauttimaan vapaasta (ja terveestä) viikonlopusta. Odotan välkkää (ruoka) ja kello kahta (vapaus)... Tä viikko oikeestaan meni tossa Palmeral-retkessä ja kipeydessä. On mulla hurja elämä.....XD

Ainiin ja mahtuihan siihen myös sopiva (aivan liian suuri) määrä vauvan rääkymistä ja neljätuntinen itkuntäytteinen perhekeskustelu myös aluevalvoja paikalla ollen. Olen väsynyt. Huoneeni on kylmä. Eikä ne sälekaihtimet auta (hostäidin ja aluevalvojan ratkaisu huoneeni lämmittämiseen..) Odotan helmikuuta, joka on kuulemma kylmin kuukausista.
Nyt oikeesti haluaisin maahan jossa ymmärtäisin mitä tunnilla tapahtuu vaikka joutuisinki opiskelemaan enemmän. Rehellisesti mua alkaa pännii tää tunnil istuminen ku kuulet vaan hermoi raastavii merkityksettömii äänii . huoh.

65.

Hmm. Jotenkin olo on sellanen etten kirjota tänään paljon! Mut kai se on hyväksyttävää! Nyt must tuntuu et oon selvinny jo siitä hiukan et tä ei oo mun koti ja asiat ei oo täällä niinkun kotona ja ei oikeestaan oo täällä mitään perhettä. Mut nyt mä ainakin tällä hetkellä , mä kaipaan mun kavereita, ihania ystäviä. Muuan maha sanoi kerran näin

mä muistan kui eksyneelt otukselt sä näytit ku menit sen turvatarkastuksen läpi

olit nii raasu

hui

Voiko tollasta olla kaipaamatta. 

Tai sellasta ku kuuntelee musiikkia ja jostain biisistä ei voi ajattelematta mitään muuta ku lämmintä ja onnellista kesää ja sitä miten muuan valkotukkainen ystävä laulaa huojuvana Hurtsin keikalla Stay biisiä sun kanssa, ja oot kohta jättämässä koko maan. Ja sit oot täällä, ja sit vaan muistat sen hetken. ja tuskin koskaan unohdat. Ja joo, mä muistan jäätelökesän. 

naama jonka kanssa ei voi olla olematta onnellinen [svante]

Mut kaiken tän ystävyyksien kaipailujen jälkeen, ja ennen, on elämääkin eletty. Alicanten aurinko on jaksanut paistaa, munkin pään yllä. Lauantaina keskellä harvinaisen rauhaeloista viikonloppu se seuras mua ja Christietä San Vicenteen inkerin entiseen asuinkuntaan, Outlet liikkeiden kylään! 

Bussipysäkillä onnellisena kotimatkalla

Likaa lasin läpi (yhen outlet-keskuksen parkkipaikka!)

Christie onnellisen tietämättömänä kuvauksesta!!!

kolmijalka hehehe

kalju Christie shoppailun jälkeen!

there are no words..

Buenas noches!

23. Maasta Maahan Kaupungista Kaupunkiin

Taas täällä! Päivä numero 23 alkaa olla lopuillaan.

Mun viikonloppu oli aika paljon uimista, makoilua, chillailua ja kävelyä, yksinkertaisesti Alicantesta nauttimista. Perjantai alkoi koululla, jonka 6 tuntinen urakka oli ehkä vähiten tylsä tähän mennessä, kun viimein muistin ottaa kirjan kouluun (se ainoa jonka täällä omistan; Leena Lehtolainen - Minne tytöt kadonneet Maria Kallio -sarja), jota sain sit suht rauhas lukea tunneilla, harmi vaan et noin kolmannel tunnil se oli jo loppu. Se siitä ilosta:D. Koulun jälkeen suunta oli rantaa kohti, mutta puolessa välissä matkaa onnistuin rikkomaan niinkin vanhat kuin viisipäiväiset sandaalit, jotka ei onneks maksanu ku 15€ (vaikka kertakäyttökengist se on aika paljon:D).  Iltapäivä suju hengailessa rannalla ja kaupungilla. Illalla kierreltiin kaupunkia Inkerin ja parin amerikkalaisen vaihtaritytön kanssa, mutta mä lähdin talsimaan kotia kohti jo suht aikasin, sillä mun abuela (=isoäiti) oli saapunut lentokentältä kotiin saakka. Ricardo ei ollu nähny äitiänsä kahteen vuoteen, koska tämä asuu näiden kotimaassa Argentiinassa. Vaikka mä en hänen nimee vieläkään itseasiassa tiedä niin vaikuttaa tosi kivalta tyypiltä :) 

Lauantai oli hostpadren Ricardon 34-vuotis syntymäpäivä. Sen juhliminen oli hieman Ricardo-puutteista, koska itse sankari oli töissä, mut kakkuu syötiin häntä ilmankin, oikea asenne! No päivällä sain mun vaihtarisiskon raahattua mukaani ulos vaihtareiden kanssa chillailemaan. Mulla oli hauskaa niinku viime postauksen kuvista huomaa, mut mul on sellanen olo et kotiaussi saatto hieman pelästyy erästä sattunutta välikohtausta. Nimittäin Cooper tää USA:n lapsi mahdollisesti oksensi keskelle kahvilapöytiä meidän nauttiessa viikonloppuiltapäivästä. Syytä ei tiedetä mut Cooper sano et kaikki on hyvin ni eihän siitä mitään muuta ku nolona pois paikalta ja hyvät naurut päälle. Jottette tekin nyt pelästy niin must tuntuu et kaikki on hyvin koska joskus tääl syö tosi paljon ja joskus ei mitään ja joskus nukkuu ku hullu ja välil ei saa unta ollenkaa, joskus tulee odottamatta tosi paha olo, mä selitän tän kaiken yksinkertaisesti vaan kaikel hässäkäl ja kulttuurishokeil mitä tääl saa päivittäis kokee. Kai se kropalleki on hämmentävää (tai sit ollaa vaan kaikki tosi sairait:D) Mutta se siitä oksentelusta ja muusta oudosta toiminnasta. Illalla hengailin Christien kanssa meillä epämääräistä kauhuleffaa katsellessa. Joskus yhden ja kahden välissä lähettiin Lolan kanssa ulos kävelemään ja Christie meni kotiin. Mä pelokkaana selvisin elävänä kotiin, onneks Lola tykkää tappaa näitä kamalia peukalon kokosii torakoita mitkä lymyilee kaikkialla öisin. Luulin olevani väsynyt, mut arvaatkaa vaan How I Met Your Mother -komediasarja veti taas huomioni pois moisesta lepäämisestä, ja katsoin kaksi 20 minuutin jaksoa. Mietin jaksaisinko vielä mennä suihkuun, vaikka jos järkevästi miettii ei olisi kauan tarvinnut miettiä ku katto niitä jalkoja... :D 

En vieläkään ymmärrä mihin kaikki se aika meni, mutta kun pääsin sänkyyn saakka kello oli jo viis aamulla, kai oon todella pääsemässä paikalliseen rytmiin sillä siellä se isäntäperheen kasa puhui solavaa argentiinan espanjaa olohuoneessa. 

Sunnuntaina menin yllätys yllätys rannalle makoileen ja uimaan. En saanut raahattua tylsää kotihiirisiskoani mukaan mutta meninpähän kuitenkin.  Nautin auringosta ja maagisesta Frozen Yogurtista. Rannalta kotiin tullessa kuitenkin törmäsin omalla kadullani juuri tähän siskooni ja hostmadreen, jotka olivat menossa minnepä muualle kuin rannalle! Noh mä jätän petturi aussit omaan arvoonsa ja nautin omasta seurasta. 

Tänään eli maanantai oli paluu koulunpenkille. Epämukava kävely kouluun aussisiskon kanssa aloitti aamun. Hereillä pysyminen oli jatkuvaa taistelua tunneilla istuessa. Toka tunti olikin sit jo liikuntaa, eli educacion fisicaa. Vuorossa ekaa kertaa oikeeta liikuntaa! Nimittäin Coopperin testi, 12 minuuttia juoksia niin pitkän matkan ja nopeasti kuin kukin pystyy. Juoksin ekassa erässä täydessä auringon paisteessa aamupäivän kuumuudessa. Paahteesta ei saanut piitata, oonhan mäkin tottunut siihen Suomen liikuntatunti kulttuuriin jossa on kauhee kilpailu menossa koko ajan. Täällä vähän eri meininki ja mä oon iha eri luokkaa suurinpaan osaan noista verrattuna:D Noh, ainut tunti ku voin tehä mitään on 2 kertaa viikossa ni kai siihen on sit voimia ja halua panostaakin. Päädyin juoksemaan kentän ympäri 19 kertaa, joka on metreissä tuntematon luku:D Voitte kuvitella sitä hien ja punaisuuden määrää pohjois-eurooppalaisen kasvoilla seuraavien 60 minuutin ajan. Huh huh... Loppu päivä meni kuten muutkin ja pian pääsin kotiin ja päikkäreille! Päiväunet oli tosiaan tarpeelliset vaikka ne ei yhtään sovi mulle ja olinkin koko iltapäivän ihan hukassa päivistä ja kelloajoista ja oikeastaan kaikesta. Alkuillasta menin Christien kanssa kulman takana sijaitsevan kuntosalin tiskille kyselemään hintoja ja sen sellaista. Jäsenyys on todella hankittava, 33€ kuukaudessa! Sisältyy kuntosali laitteet, pienen opetuksen siinä, jumppia ja tanssitunteja, spinningiä ja SAUNA!!

Huomenna ekalle tunnille! En malta odottaa. 

Ikävöiden

Aino

19. Home - Edward Sharpe & The Magnetic Zeros

Maanantai = Lunes 26.9.

Normaaliin tapaan heräsin aamulla ja lähdin tallustaa kohti koulua. Mikään ei ollu mitenkään erityistä tai merkittävää. 

Mä välillä unohdan et maailma ei oo täynnä ihmisii jotka ajattelee asioita, kenel on jotain sen kasvoiksi kutsutun seinän takanakin. On tottunu liian hyvään siel mis voi valita kenen seuras on, voi valita itse omat sanat, eikä tarvii korjailla kaikkea hymyllä, kun sanoja ei löydy. Mun koulu on ollut hieman pettymys, mut enkai mä voi ketään syyttää siitä etten ite osaa puhua ihmisille, vaikka kuinka haluaisin. Vaihtarien seuraan on ollu helppo tyytyä. 

Ihmisiin tutustuminen on aina ollu yks mun lempipuuhista. Mutta se käsite muuttaa merkitystään ku se on ainut mitä sä ihmisten kans teet. Se ei oo sellanen mitä teet ku tapaat uuden ihmisen, siitä tulee semmonen mitä tekee jokaisen ihmisen kanssa jonka sä fyysisesti täällä tapaat. Ja sit joskus toivois et sitä ei tarviis tehä ollenkaan. Mut en mä yksin halua olla. Kuka sitä haluais. Ja sit toisinaan joutuu tyytymään siihen seuraan mitä saa. 

Mun ei pitäis vaan olettaa et ihmiset on tietenki samalla sivulla mun kanssa ja on päivittäny itsensä ja ajatusmaailmansa tähän päivään. Ei sais olettaa mitään kenestäkään, eikä varsinkaan antaa kasvojensa reagoida asioihin ilman välitöntä kontrollia. Awkward, on ensimmäinen sana joka tulee mieleen jos miettii maanantaista ruokavälituntia Cavanillesissä (= mun koulu). Kaikki te jotka siellä hiukkaakaan tunnette mua voitte varmaan kuvitella kuinka paljon mun leuat loksahti auki kun yks vaihtari Norjasta kuvaili miten hän oksentais jos hänen esim poikaystävänsä ajelis säärikarvansa. Jotta pääsette tähän aiheeseen vähän syvemmälle, me keskusteltiin siis siitä miten täällä on tosi yleistä että tyttöjen lisäksi myös pojat ajelee säärikarvansa. Pohdin vaan ääneen siinä et Suomessa sitä ei niinkään tapahdu, uimareiden lisäksi. Christie (USA) oli huomannu saman, mutta tää norjalainen ei voinu mitenkään sisäistää tätä. Hän muunmuassa ilmoitti välittömästi katkaisevansa suhteen jos mahdollinen poikaystävä mahdollisesti ei pitäis säärikarvojaan normaalisti, ja luonnollisesti niinkun hän kuvaili. Mä ja Christie ihmeteltiin ääneen siinä et miten se on niin erilaista jos poika tekee sen ku jos tyttö. Jos ihminen nyt sen haluaa tehdä niin mikäs siinä. Huh Huh. Välitunti loppu sopivasti siinä vaiheessa ku tää norjalainen alko tulistuu ihan tosissaan. Ei sitä ennen ymmärtäny miten tärkeitä karvat voi joillekin ihmisille olla. :D Ei siinä voinu muutaku todeta et onneks en oo kyseisen henkilön seurustelukumppani, vois olla tärkeitä kriteereitä täytettävänä. 

Koulun jälkeen ihmettelevin ilmein vieläkin lähettiin käveleen Christien ja Cooperin (USA tambien) kaupungille ja syömään. Illalla lähin juoksulenkille, joka oli käytännössä mahdonta pidempään kuin puolituntia, pelkäsin tosissani törmääväni johonkin, niin paljon mulla oli hikee (SOIJAA) mm. silmissä. :D Kotona suoraan suihkuun, iltapalaksi yksi epäonnistunut korvapuusti, jakso How I Met Your Motheria, lakanoiden vaihto ja sen jälkeen niihin nukkumaan! 

Tiistai = Martes 27.9.

Ah, päivä numero 18 alkoi hieman pidemmillä aamu-unilla kiitos kreikan ja latinan opettajan joka ei ole koko syyskuun tunneilla paikalla! Tylsyyttä koulussa, jossa kyllä nukuinkin vähän Valencianon eli paikallisen kielen tunnilla, jota mun ei tarvi opiskella mut täytyy istua siellä (ainakin sen vihaisen sihteerinaisen mukaan, opettajan mukaan ei...) Just ja just selvisin päivästä, vaikka en usko koskaan taistelleeni noin kovaa unta vastaan. 

Koulun jälkeen mentiin Christien ja Cooperin kans Alicanten jo tutuksi tulleelle rannalle! Aina yhtä ihana lämmin vesi ja valkoinen hiekka. Kun tulin kotiin Mabel (hostmama) oli jo lähteny lentokentälle hakemaan mun uutta vaihtarisiskoa ausseista. Kävin suihkussa ja odottelin heitä saapuviksi. Huomasin siinä myös et tä kämppä on aika creepy jos tääl on yksin :D.... 

Kun ne vihdoin saapu tänne, ehdin vaihtaa Emilyn kanssa pari sanaa ennen kun se jo sammahti sen huoneen sängylle. Mikäs sitä syyttämään 32 tunnin matkan jälkeen. Söin illallisen Mabelin kanssa ja lähdin itsekin unten maille. 

Keskiviikko = Miércoles 28.9.

Heräsin ekaa kertaa niin että ehdin jopa haukata jotain ennen kouluun säntäämistä. Emily parka oli ollut hereillä jo viidesta saakka aikaeron takia. Hän ei kuitenkaan tullut vielä kouluun vaan jäi leipäileen kotiin. Mä lähdin talsimaan kouluun ja sattumalta sain kävelyseuraakin luokkakavereista jotka oli kulman takana.

 Koulupäivä ei poikennut suuresti muista, lähinnä nukahtamista vastaan taistelua ja tuijottelua ympäriinsä. Yksi poikkeus kuitenkin oli. Olin hmm ..... joo castellanon tunnilla (espanjaa siis) jossa tää kaikkien mielestä hullu opettaja halus noiden ilmeisesti piirtävän espanjan kartan paperille. Sit ku se huomas et mä en tehny mitään se tuli huutamaan siihen jotain(en siis tehnyt mitään koska mulla ei ollu mitään käryä mistään tehtävän annosta..) Siinä vaiheessa ku aloin jotenki ymmärtämään mitä se selitti oli koko luokan huomio luonnollisesti mussa ja siinä professa. Luokkakaverit koitti selittää sille etten mä tajua mistä se puhuu ja se vaan väitti vastaan et mä puhun ja ymmärrän täydellisesti. Oi kumpa se olis totta! Tähän sit joku huusi mun takavasemmalta et puhu sä sille suomea! Tä johti kiistelyyn mun ja opettajan välillä, mä suomeksi ja se espanjaksi. Sainpahan jotain puhuttua. Vaikka eihän se kovin tuottelista ollut, sain kyllä myöntävän vastauksen siihen et voinko piirtää Suomen kartan. Erikoista kyllä se näytti kovin yllättyneeltä ku huomas mun oikeesti piirtävän sitä Suomen karttaa :D. 

Kotona koulun jälkeen sain puhelin Inkeriltä San Vicentestä, hän ja joku Amerikkalainen vaihtari olivat tulossa tänne Alicanteen bussilla just nyt. Jes, seuraa(aussi nukku)! Puolen tunnin kuluessa ne oli jo täällä ja kävästiin yhen mun koululaisen amerikkalaisen luona piipahtamassa ja jatkettiin siitä rannalle hengaileen. Ei sitä vaan tajuu paljonko ne naurut autto. Saatoin siin innostuksen puuskas mahdollisesti kiivetä puuhunkin... Kuva materiaalia tulossa (ehkä):D Illalla kotiin ja ruokaa suuhun. Suihkun kautta sänkyyn tutimaan! 

pam! Tossa sitä on, mun elämäää tältä viikolta. Tänään en mennyt kouluun koska mul oli herätessäni hirveen huono olo... Ehkä söin jotain väärää eilen tai jotain, kuka tietää. 

Kipeenä sitä kaipaa eniten. 

ikävä. 

7. El Viernes!

Okei .... ei se mulle oikeen muuta tarkota ku että saa nukkua pitkään huomenna. Mut oli pakko hehkuttaa edes hieman , edes vanhojen kunnon suomen perjantaiden vuoksi :D.
Eilen en sit taaskaan ehtiny kirjottaa tänne (joo joo olevinaan kiireinen elämä:D) ku aluks olin tylsistynyt super passiiviseen elämääni ja sit hups yhtäkkii olin niin väsyny skypettelyjen jälkeen et simahdin sänkyyn (hikisenä....ehkä...). Mutta siis eilen oli tosiaan mun ensimmäinen kunnon koulupäivä ja se oli jokseenkin kamala. Aamu alko sillä et olin fiksuna laittanut epähuomiossa herätyskellot molemmista puhelimista (suomen ja espanjan..) herättämään about siinä 7.44 fiksua kun ottaa huomioon että 8 pitäis olla tunnilla istumassa. No heräsin siihen et tajusin et toi mahdollisesti noin puolituntia jatkunut koputus ei ookkaan vaan joku normiääni vaan mun epätoivoinen hostäiti joka yrittää herättää mua mut ei uskalla tulla mun huoneeseen... Tuli vähän kiire... Mut ehdin kouluun jopa ajoissa!No olin siellä vaan eikä kukaan puhunu mulle johonkin puoleen päivään saakka sanaakaan. Ja opettajat oli temperamenttinsä ansioista heti naama rutus ku en osannukka espanjaa niin hyvin... (muka.. :D) Ja olihan se sellast ihan pelleilyä ku kolmelle tunnille ei saapunut koskaan mitään opettajaa ja loput, oli sit joko kärttynen tai huvittunut opettaja, tunnit eteni niin et se ei mun silmis koskaan alkanutkaan. Se opettaja puhu siel jotain ja jos oli sellanen ei naamarutussa-ope niin suurin osa luokasta huuteli aina välil jotain, ja kaikki repes nauramaan, ja se opettaja meni aina välillä jonkun oppilaan pulpetille uhkaavasti ja sit ne oppilaat oli ihan hämillään ja sit muut taas nauro... (Tos kohtaa ajattelin et älkää olko noin avuttoman näkösiä, tehän ymmärrätte sentää mitä se puhuu...)

......tos kohtaa ilmeisesti nukahdin mutta  niin no ei siinä päivässä hirveesti muuta. Tosi paljon hämyjä hetkiä ja eksymistä ja tuijotuksia. Enkun tunti oli luonnollisesti ainut tunti mistä ymmärsin mitään. Alotettiin (johon itse asiassa meni sit koko tunti) sellasella esittely kierroksella et jokanen sanoo oman nimensä, mistä tulee, mistä tykkää yms. Olin Inglés 1 -kurssilla ja ajattelin nimen ja oppilaiden taitojen perusteella olevani alkeiskurssilla. Eihän siinä muuta voinutkaan ajatella, muutakun ettei näillä ollut takana montaa tuntia, kun esittely oli luokkaa I Aino, I Finland. Opettaja selitti niille samalla esim miten sanotaan I like music. Haluaisin sanoa tähän että Eikä aikaakaan kun vuoroni tuli, mutta siihen lyhyeen parin sanan soperteuun meni yllättävänkin paljon aikaa.. No mutta vuorollani mä sitten esittelin itseni vaihto-oppilaaksi suomesta yms ja sanoin myös että tuntuu vähän hassulta tehä tätä kun on kuitenkin se joku 8 vuotta englannin opiskelua takana. Että oon vähän pidemmällä. Se luokka katto mua ihan ihmeissään (luulin että koska olin lukenut enkkua niin pitkään.. mut ehei) ja opettaja lupas sit kattoo mulle vähän vaikeempia tehtäviä (pliis... vähän...). Mä sitten sen esittelyn jälkeen kysäsin niiltä et kauan ootte opiskellu enkkua, johon vastaus oli ... ei yksi, ei kaksi, vaan keskimäärin 9 vuotta. Et sellasta.
Ja kun sit päivän jälkeen pääsin lähtee mun casaan sielt koulust ni joku huusi jotain hey whiten tyylistä ja juoksi mun viereen. Sellanen Fernando Oscarhan (kolumbialainen) se sieltä tuli, ehdotuksenaan et hän voi opettaa mulle espanjaa ja mä hänelle englantia...(not gonna happen) Tää sama dude on se joka tuijottaa mua välillä creepysti tunnilla ja muuta outoa. No menin sit kotiin ja kävin illal ostaa ihanasta el corte inglésistä vihkoja ja kalenterin! (semi masentavaa ku tykkään sikana täyttää kalenterii ja kaikkee ja mul ei ollu mitään merkattavaa tulevaisuuteen ku omat synttärit.. nice ha?) No mut päiväst selvittii kuitenkin elossa ja menin sit joskus nukkuu...

VIERNES! nojoojoo perjantai...
Menin kouluun aamulla, ylpeänä voin kertoa että heräsin omin avuin ja kävelin kouluun ihan itse, yksin!
Ajattelin että tänään on varmaan vähän helpompaa, olis pari naamaa jotka tunnistais mut ja jotka mäkin tunnistaisin, parit holat edes. No ei se ollut. Kävelin ovista sisään ja pienessä muurahaisten valloittamassa aulassa sain yhen nyrpeän Holan (tunnelmaltaan: älä pliis jää tähän) yhdeltä chicalta joka seisoi sellaisessa porukassa mihin mua ei todellakaan haluttanut mennä niiden ilmeiden perusteella. No kävelin sit suoraan sinne sisäpihalle missä tuijotuksien saattelemana istuni penkille ja tarkistin missä luokassa mul olis tunti. Istuin siinä hyvin jännittyneesti hetken ja lähdin sit käveleen kohti luokkaa. Siinä oven edessä oli odottelemassa jo muutamia sellasia tyyppejä jotka oli sanonu mulle pari sanaa torstaina, mut nyt ne ei ees moikannu, olin taas alussa, huoh. Tunnit kulu siinä ku yritin selittää hyvin epävarmasti joillekki opettajille ketä oon ku en ollu missään listoissa (kiitos kaikki maailman get readyt ja exploriukset ku koululla ei oo hajuakaan kuka oon... mut kumma kyllä tietää kuulemma varmasti koko ajan et oon valinnu tieteet... joita vihaan...). Melkein jokaisella tunnilla vähintään kerran luokka keksi heittää läppää musta jonka seurauksena mun nimee huudeltii siel ja kaikki katto mua ja nauro, heh heh hauskaa oli.. :D heillä varmasti...
Mun viimisen tunnin oli määrä olla religiónii, ja kysyin sellasilt tytöilt mun luokalt et onks niilki, ja ne oli ihan kummissaan et ei, ja alko kyselee et enks haluu mennä kotiin jo, ja olin ihan et no tietty haluun mut mul on uskontoo ja ne vaa kyseli et kumpaa haluut tehä mennä tunnille vai kotiin, no loppujen lopuks ymmärsin et se on vapaaehtoista, ja jos haluun mennä sinne ni voin mennä mut muuten voin mennä kotiin!!! Miten mahtavaa! (Mietin vaan et meneeks sinne sit oikeesti joku.. :D)
Kävelin niiden tyttöjen kans suurimman osan kotimatkasta samaa matkaa ja se toinen otti mun puhelin numeron et jos nähtäis viikonlopun aikana (luojan kiitos jotain tekemistä ja sosiaalista kontaktia).
Kotona lisäsin ne facebookissa kavereiksi ja sovittiin et mä meen niiden mukaan ku ne menee illalla jotain kävelee tai jotain! Jes!
Ennen ku nähtiin olin vähän koton rauhottuus ja koneella, kävin ostaa herkkuja (repsahdin saakeli!) ja katoin netistä jakson How I Meat Your Motherii. Kasilta nähtiin tossa mun talon lähellä sellasen sokeainkeskusksen Oncen (yksitoista) ovilla. Käveltiin ympäri kaupunkii ja ne näytti mul mm sellasen otoskeskuksen mikä on veden päällä sellasella betonialustalla, siel on elokuvateatteri ja teraseilla jotai ravintoiloita ym. Tää kaupunki oli illalla ihan tosi kaunis ku koko satama on kauniisti valaistu ja sit tuol kukkulalla oleva linna on kans yöllä valaistu siitä rinteeltä. Pitäis sielläki mennä käymään joskus!
... ja taas keskeyty kirjoittaminen ku tuli espanjalainen kutsuhuuto syömään! Tää blogi julkaisu on epäonninen , en tunnu saavan tätä koskaan valmiiks :D

Tänään heräsin siinä kahentoista jälkeen enkä oo tehny oikeestaan mitään. Oon löhönny ja haukotellu omassa huoneessani (koitan nyt olla tääl ja saada tän tuntuu sellast kotipaikalt tän mun huoneen) ja syöny kitkatei ja kirjottanu tänne ym! Tänään nään ehkä sellasen norjalaisen vaihtarin mun koulust (toinen sosiaalinen oma tapahtuma!!!) Ja sit ehkä niit tyttöi viel illal jos ymmärsin oikein :D

Aino kiittää ja kuittaa!

Ps. Kaiken kokoiset ja kaltaiset paketit ja kirjelähetykset ovat muchos tervetulleita
      Niitä voi lähettää osoitteseen:
                                                      C/ Pascual Orozco n°16-3° Izq.
                                                      03006 Alicante
                                                      Spain