Tiedättekö sen tunteen, kun hyvä kirja loppuu, tuntuu hyvältä, mutta mukana on aavistus surkua siitä että se on loppu nyt? Mä tunnen sen jokaisen kirjan jälkeen (jonka luen loppuun..), mutta tänään huomatessani A Thousand Splendid Suns -kirjan lopussa olevan kommentointi osan alkavan , ja itse kirjan loppuvan, en voinut tuntea muutakun syvää surua ja haikeutta.
Tätä kirjaa ei oltu kirjoitettu viihteeksi, ei todellakaan, ja juuri se tekee siitä niin hienon teoksen. Kerronta tyyli yksityiskohtaisella ja monisanaisella kuvailulla ei ollut siinä vaan tuomassa monisävyistä lukukokemusta, vaan kertomaan todella jokaisen mahdollisen tason tästä tämän päivän, kuin menneidenkin päivien traagisesta tarinasta, joka on vieläkin käynnissä lähi-idän ovien takana.
Lukekaa. A Thousand Splendid Suns - Khaled Hossaini.
Muitakin suuria tunteita herättäviä tapahtumia on koettu näiden parin päivän aikana.
Aloittaen teille varmasti helpoimmalta vaikuttavalta, yksinkertaisella käynillä tenniskeskuksella.
Tarkoituksena olla paikalla kello 19.30 antamassa pieni pelinäyte mun osaamisista. Ja kuten oleta saattaa, melkein jokainen asia, joka mahdollisesti voi, meni pieleen. Pari yksityiskohtaa nopeasti mainiten, käteistä bussilippua varten tarviten suuntasin silmäni etsimään täällä miljoonittain esiintyviin automaatteihin, joita ei silloin, kiireessä tietenkään löytynyt läheltä, ainakaan toimivia. Sain 50€ ulos (pienin summa) ja suuntasin bussipysäkille, joka ei sitten ollutkaan oikea bussipysäkki, vaikka hostisäni oli mut sinne hyvin ystävällisesti ohjannut. Etsin epätoivoisesti oikeaa bussi pysäkkiä, kysyttyäni luontevasti kanssa bussipysäkillä olijalta : Täällä bussi numero 9 ja 22 kyllä vai ei ? vastauksena huvittunut ei ja liian monimutkainen ohjastus oikealle bussipysäkille, yli ymmärryksen. Lähdin epävarmana el corte inglesiä kohti (jonka nimen kuulin selityksessä mainittaneen) ja joskus useiden kyselyjen jälkeen olin oikealla paikalla, ja oikea bussi siinä jo odottelikin, mutta ehei ei tietenkään mulla ollut pientä käteistä ja se ei ottanu mua kyytiin, osotti vaan mihin voisin mennä yrittämään vaihtaa seteleitä. Lähdin kävelemään ja eiköhän se sitten lähtenytkin. Seuraavat hetket meni panikoidessa, kun kukaan ei suostunut vaihtamaan pienempään. Joskus liian pitkän ajan kuluttua pääsin oikeaan bussiin, joka luonnollisesti täyttyi jokaisella alicantessa olevalla mummolla ja ajoi hitaammin kuin oleta saattaa. Tässä vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan, mutta en sittenkään hehe. Hyppäsin bussista pois kun kuski huusi ulos ja löysin itseni keskeltä San Juanin keskustaa (tuntematon) ja vajaan puolen tunnin harhailun ja paikallisten häiriköinnin jälkeen löysin tenniskeskuksen ja pääsin pelaamaa, huonosti ja paniikissa hermostuneena. Olen ylpeä. Helpottuneena löysin itseni kotiin illalla ja koti tuntui hyvin lohduttavalta. huh huh. Dios mio.
Ja sitten tää toinen asia. Se vauva, jota kaikki (minä) on kauhulla odottaneet on viimein syntynyt. Ja luullakseni matkalla tänne juurikin nyt. Hän syntyi siis torstai aamuna jos oikein nyt laskin ja tänään lauantaina matkalla mamansa ja papansa kanssa kotiin. Hui. Toivottavasti se on sellanen rauhallinen nukkuja pallero. Ei auta muutakun toivoa. Ja ainiin se oli yli 4 kiloa ja sen nimi on kai Tomas. Semmonen
vauva.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
You know the feeling, when a good book has come to its end. It feels good, but there is also a teeny bit of sadness involved. I feel that after every single book a finish (it has to be good to get me thereXD) But today as I noticed that the story part of A Thousand Splendid Suns was over I couldn't feel anything else but sadness. This book wasn't written for entertainment, and thats what makes it so beautiful and so good. The way the stories are being told is so detailed and prolix, but not to make it more interesting, but to really tell every level of the story to the world. The way things are in the middle east today, as well as the things that are still happening behind those closed doors.
Read it. A Thousand Splendid Suns by Khaled Hossaini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti